torstai, 4. joulukuu 2008

Hyvästi jää, Koskenkorva

EU suuressa ja mahtavalla kaikkeudessaan oli näin lain säätänyt, että jokainen yli 37,5% alkoholi, joka oli valmistettava maataloustuotteesta olisi votkaksi nimettävä. Ja näin oli koko kansan suosikkijuoma nimeksi vaihdettavaksi tulkoot. Näin oli päättänyt suuri ja mahtava EU.

Mutta älkää peljätkö. Kansanperinteet ovat turhia, jos asiat voi hoitaa yleistämällä. Älkööt Tehköön väärin Karjalan piirakoidenne kanssa, koska piirakat eivät ole Karjalasta tehtyjä, nimettäköön ne riisipiirakoiksi. Ja hän katsoi että asia oli hyvä näin. Edellisenä päivänä hän oli katsonut, että lakritsin ikoni oli rasistinen, joten hän oli sen kaikessa mahtavuudessaan kieltänyt.

Kun hän jonain päivänä vielä lepää luotisateen alla, pitäkäämme lämpimänä muistona sitä aikaa, kun asioilla oli looginen tapa hoitua ja nimet saivat olla nimiä, toisin kuin merkityksiä.

maanantai, 1. joulukuu 2008

Jone Nikula uuden lehden päätoimittajaksi

Jone Nikula, mies joka nousi julkisuuteen mielipiteidensä esittämisestä. Sinänsä ei huono asia, joskin kaverin tieto/taito mielipiteiden takana on aika ristiriitainen.

Nyt mies pistetään bisneslehden päätoimittajaksi. Jos miehen tiedot bisneksestä ovat yhtä hyvällä mallilla, kuin musiikista, voi vain odottaa vapisemista bisnes-alalla, ellei sitten koko julkaisua naureta maan alle. Todennäköisesti lehti tulee olemaan huumori-julkaisu ja kaikki tekstit kuvastavat bisneksen yleistä tilannetta huumorin kannalta.

Toivotaan ainakin, että asia on näin. Nykyisin kun kuvitellaan, että julkinen ihminen on parempi hoitamaan hommia, kuin joku tuntematon. Useimmiten vain ne, jotka pyörivät julkisuudessa ovat ne typerimmät vaihtoehdot tekemään jotain muuta, kuin olemaan kameran edessä.

keskiviikko, 26. marraskuu 2008

Haluatko BB-Hennan riisumaan juuri sinulle?

Niin. Kyllä. Tähän me olemme tulleet. Tai siis ainakin lehdet. Nyt olisi tarjolla tissien katselua. Maksullista sellaista. Ilmeisesti kohteena olisi hyväntekeväisyys. Henkilökohtaisesti hyväntekeväisyyttä olisi pitää ne tissit, naama ja typerät mielipiteensä poissa mediasta.

Mikä helvetti teitä ihmisiä vaivaa, kun katsotte kerrasta toiseen samaa paskaa ja olette siitä vielä iloisia? Annatte kaikenmaailman ö-luokan julkkisten nousta julkisuuteen sitä kautta, kun he hieman vilauttavat itseään televisiossa.

Aikaisemmin sitä sentään tarvittiin jotain perusteita, ennen kuin päästiin julkisuuteen ja sitä kautta töihin johonkin televisioon. Nykyisin riittää, että olet käynyt televisiossa ja saanut jonkun yhden ihmisen kiinnostumaan sinusta.

Tällä tavalla ne harvat ihmiset, jotka oikeasti ansaitsisivat paikkansa julkisuudessa jäävät pimentoon ja pian meillä ei ole enää mitään muuta kuin tuhansia Matti Nykäsiä.

tiistai, 25. marraskuu 2008

Ruotsi edellekävijänä

"Per Schlingmann haluaa, että Ruotsiin muuttavat allekirjoittavat sopimuksen, jossa he kertovat ymmärtävänsä Ruotsin lainsäädännön periaatteet ja arvot. Puoluesihteerin mukaan maahantulosopimuksesta kieltäytyvää voitaisiin rangaista eväämällä yhteiskunnan tukia tai rajoittamalla tämän valinnanmahdollisuuksia asuinkunnan suhteen." - Yle 24.11.08

Helvetti, kerrankin ruotsalaisilla on hyviä ideoita. Ja jos sopimusta ei noudateta, niin tulee rangaistusta. Ei mitään tukia valtiolta. Helvetti, sehän kuulostaa aivan loistavalta idealta. Tämän luulisi kelpaavan kukkahattutädeillekin. Tämän luulisi kelpaavan kaikille. Jokaisen maan tulisi vaatia, että kyseisen maan lakeja ja tapoja noudatetaan. Näin lähes tulkoon kaikki maat tekevätkin, paitsi Suomi.

Nyt äkkiä sama tänne ja se koskemaan vielä kaikkia muitakin jo Suomessa olevia ulkomaalaisia. Meidän maa, meidän tavat. Ei sitä ulkomailla ihmiset käyttäydy kuin kotonaan, joten miksi ulkomaalaisten pitäisi saada käyttäytyä täällä, kuten kotonaan?

maanantai, 24. marraskuu 2008

Tämän ja tämän tuottaneet/kirjoittaneet/ohjanneet tyypit esittävät:

Tällä hetkellä Amerikassa on kova sana uudet R-rated komediat, eli pätkät, jotka eivät sovi alaikäisille. Näihin kuuluvat mm. 40 Year Old Virgin, Knocked Up ja Pineapple Express. Syystä tai toisesta nämä kyseiset pätkät tuntuvat olevat todella suosittuja ja kaikki kehuvat niitä hauskoiksi.

Valitettavasti tämä asia kertoo astetta pahemmin sen kuinka typeriä ihmisiä jenkit oikeasti ovat. Kesti kauan ennen kuin sain itseni katsomaan 40 Ja Neitsyt -pätkän, ja kadun sitä vielä tänäkin päivänä. Ajattelin kuitenkin, että ehkäpä Paksuna olisi sitten hieman parempi. Mutta ei, paskan määrä vain kasvoi. Kertaakaan en edes hymyillyt kahden tunnin aikana.

Ja nyt, viimeisimpänä virheenäni otin asiakseni katsoa uuden pilvenpoltto-elokuvan Pineapple Express. Helvetin Seth Rogen kiharoidensa kanssa vetää tasan samaa roolia kuin kaikissa muissakin elokuvissa, jossa on ollut mukana. Eikä hän naurata. Ollenkaan.

Uusi trendi on myös se, että elokuvien on kestettävä vähintään se kaksi tuntia, että tuntuisi siltä, että ihmiset saisivat rahoilleen vastinetta. Kaksi tuntia kärsimystä. Vähintäänkin puolitoista tuntia liikaa.

Miksi helvetissä ihmiset pitävät näitä elokuvia hauskoina? Pissa/kakkahuumorikin on syvällisempää ja kehittävämpää näihin verrattuna. Hahmot ovat korkeintaan semi-huvittavia ja juoni on todennäköisesti otettu mielikuvista mitä on löytynyt paperista sillä ensin anuksensa pyyhittyään.

Voin kyllä ymmärtää, että jotkut ihmiset pitävät tällaisesta. Jotkut pitävät Big Lebowskiakin hauskana. Jotkut tietävät paremmin. Mutta Big Lebowski on universumin huvittavin elokuva verrattuna näihin Seth Rogen -paskoihin. Kaikkien näiden elokuvien yhteinen teema tuntuu olevan paskan olon luominen sivustakatsojalle.

Tämä oli kyllä viimeinen Seth Rogen -elokuva, jonka minä katson. Toivon, että sinä et joudu edes tekemään niin paljoa.