Jotta emme unohtaisi maatamme kohti helvettiä ohjaavia apinoita, päätin ottaa aiheeksi politiikan. Tällä hetkellä politiikan päättävimmät elimet ovat jonkinasteisia julkkiksia tai muita oman kuuluisuuden vartin saaneita apinoita. Ja mitäpä sitä nyt normaali ihminen voisi olettaa, että Mikko Alatalo päättää eduskunnassa meidän perustallaajien puolesta? Ei ainakaan mitään, mikä ajaisi jonkun muun, kuin Mikon omaa etua. Samaa voi sanoa Tanja Karpelastakin: "ämmä, joka söi peruskansalaisten oikeudet rahasta".

Mutta kenen vika lienee, että tällaiset apinat ovat eduskunnassa? No helvetti, sinun, juuri sinun! Ei Alatalo, Karpela tai Halme eduskuntaan ilman ääniä ole päässeet. Vaikka äänestäminen on perseestä, niin jos äänestät, älä ainakaan äänestä jotain julkkista, joka on helpon rahan perässä menossa eduskuntaan. Kaikesta tästä paskasta saatte syyttä ihan itseänne. Eduskunta sen kuin nostaa palkkaa ja pitää huolen OMASTA hyvinvoinnistaan, kun taas peruskansalaisten verotusta kasvatetaan, että poliitikon pysyvät hyvinvoivina.

Henkilökohtaisesti pistäisin ikä- sekä älykkyysrajan äänestämiseen. Jos jonkun mielestä on hyvä asia äänestää Mikko Alataloa, voisi kyseiseltä ihmiseltä viedä oikeuden äänestää. Sama koskee myös vanhuksia, jotka äänestävät samat paskat ääliöt uudestaan ja uudestaan eduskuntaan syömään heidän oikeuksiaan. Järkevässä valtiossa johto olisi vähintään kyseisen ajan tasalla, mutta ei. Meillä on eduskunta täynnä apinoita, jotka hädin tuskin tietävät, miten tietokone käynnistetään. Ja he ovat ne apinat, jotka päättävät muiden oikeuksista käyttää tietokoneita. Ensi kerralla, ajattele oikeasti, ketä olet äänestämässä. Muuten kaikki järkevät ihmisoikeudet porataan maan rakoon ja jäljelle jää vain ulkomaalaisia ja maahanmuuttajia paapovia lakeja, kun sinä itse joudut olemaan leipäjonossa, vaikka käyt vakituisesti, aikoinaan hyväpalkkaisessa, työssä.